Eroon Narsistista

Tukiverkosto narsismin uhreille

Palaute

Jäsenten palautetta eroonnarsistista.com:in jäsensivusta:

Eroon Narsistista sivuille löytäminen oli loppuelämälleni hyvin merkityksellinen. Aloitin lukemalla ja katsomalla Outin videot. Niistä silmäni aukenivat narsismille. Tajusin,että näitä pahoja ihmisiä on enemmänkin ja he tekevät samoja pahoja temppujaan. Ensimmäiset keskustelut vertaistukiryhmässä hain apua tilanteessa minkä ajattelin olevan loppuelämäni ”vankila”. Ryhmän keskustelujen voimalla prosessi löhti kuitenkin etenemään,sain voimaa ja tietoa. Nyt olen eronnut ja perheeni vapaa narsistista. Iskuja vieläkin ja omia ”takaumia” ,mutta käsittelen ne keskustelufoorumilla ja pääsen eteenpäin. Outin ja Mikon sivut vastaavat terapiaa,olen niistä äärimmäisen kiitollinen. Kiitos! Ja Hyvää Jatkoa!
Maarit

”Vereslihalla vuotavat arpeni paranevat hiljalleen, ajastaan vaalenevat. Muistoina ihollani ja sielussa iäti. Minä elän. Ilman tätä ainutlaatuista ja korvaamatonta tukiverkostoa minua ei enää olisi. Vain hiljainen haiku jossakin metsissä kalmiston.”

Nimim. Taistelijasieluksi kasvanut aikuinen nainen.

Voin vilpittömästi suositella eroonnarsistista jäsensivuja.
Nimimerkillä: paljon apua saanut

LUKIJOIDEN PALAUTETTA JUOKSUKENGÄT-KIRJASTA

”Sain juuri kirjan luettua ja olen vieläkin sen lumoissa – jos nyt näin voi sanoa!

Sinun vahvuutesi puhuttelee, sekä narsistin häikäilemättömyys.

Sisäinen leijonani nousi esiin. Haluan että ihmiset alkavat nähdä minut leijonana, eikä puhtaana paperina, mihin jokainen voi kirjoittaa mitä haluaa, ja se hyväksytään mukisematta. Aina kun esim. parisuhteessa olen liian kauan ollut tallattu ja aivan loppuunajettu ilman energiaa — paperi on täytetty toisen mielipiteillä ja tunteilla ja haluilla ja toiveilla, koska olen sen sallinut– niin sisäinen leijona on jossain kohtaa raivostunut ja noussut tallaamaan tuon paperin valmiina taisteluun.

Uskon että tämän opaskirjan kanssa 5 asteen narsistin on vaikea tulla elämääni. Mulla syntyi paljon ajatuksia kirjasi johdosta. Toivon todella että kirjasi saa levitä laajalle. Kyllä on hyvä kirja ja tulee auttamaan monia ja avaamaan silmiä! Toivon todella että se saavuttaa edes yhden vitosluokan narsistin uhrin ja hän pääsee vapauteen! Se on kuin olisit heittänyt pelastusrenkaan hukkuvalle, auttanut hänet rannalle ja hänen henkensä pelastuisi. Saati minunlaisia paljon jotka saavat kirjasta vielä erilaista ravintoa ja rohkaisua elämään.”

– Nainen 40 v.


Loistava kirja. Erityisen kiinnostava oli narsistien jaottelu viiteen asteeseen. Entinen vaimoni taisi kirjan antaman kuvauksen mukaan olla toisen tai kolmannen asteen narsisti.

– Mies 64 v.


Luen kirjaa ja hytkyn naurusta. Vaikka vakavasta asiasta onkin kyse, huumori on traagisen jykevää. Olispa ollut tämmöinen kirja käsillä silloin kun minä tappelin 2 kk eroa. Aivan ihana teos! Olet tehnyt mahtavan työn, ottanut selvää asioista ja kaikki on sydänverellä oman kokemuksen kautta kirjoitettu. Ihan toista kuin asiantuntijoiden tärkeilevät sepustukset.

– Nainen 59 v.

Tapasin tämän narsistin yli 6 vuotta sitten. Ensin hän hurmasi minut, mutta noin vuoden jälkeen tuli muutos. Hän pikkuhiljaa muuttui hirviöksi. Hän pyysi minulta paljon taloudellista apua, mutta hän syyllisti minua kaikesta, minussa oli aina vika.  Hän osasi vedota tunteisiini vedoten omaan vaikeaan lapsuuteensa. En ymmärtänyt, että hän oli sitonut minut verkkoonsa.  Vähitellen hän vei itsetuntoni tosi alas. Masennuin ja lihoin ja mietin, mitä väärää olin tehnyt. Minähän vain autoin ja  tuin niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Tätä jatkui yli 6 vuotta. Nyt, kun luin  Outi Nevanlinnan kirjan, se oli erittäin terapeuttinen kokemus minulle. Kaikki oli minun kohdallani  juuri niin Outi  kirjoittaa kirjassaan. Olin kohdannut yli 6 vuotta sitten 5. asteen narsistin. Olen nyt katkaissut kaikki välini  ko. henkilöön (myös puhelimessa on esto hänen numeroonsa) ja olen onnellinen ja jatkan positiivisena elämääni. Suosittelen todella tätä kirjaa kaikille. Outi Nevanlinna on upea kirjoittaja ja loistava näyttelijä.

-Nainen 57 v.

Haluan kiittää avoimuudesta ja auttamisen tahdosta. Luin juuri Juoksukengät työpäivän päätteeksi. Oikeastaan juoksin sen läpi. Allekirjoitan kaiken. Minä olen selvinnyt omasta ”narskauksestani”, joten siinä mielessä en kirjaasi tarvinnut. Viisi vuotta sitten se olisi todennäköisesti nopeuttanut toipumista. Kirja antoi minulle synninpäästön yhdessä asiassa: Narsismin uhri ei ole se seinäkukkanen, vaan helpostikin persoonallinen ja vahva ihminen. Sellainen, joka tietää mitä tahtoo, jolla on arvomaailma ja elämä ihan kiitettävästi  hanskassa. Olen varma, että kirjalla autetaan muita väkevämmin kuin moni aiempi teos, joita olen lukenut.

-Nimim. ”Marru”

Niin paljon kamalan tärkeitä asioita siinä kirjassasi. Luin sen loppuun juuri nyt. Ei ole kelloa ranteessa. Hieno teksti! Vaimoni on myös lukenut kirjaasi. Kas kun meilläkin sattuu olemaan lähellä tällainen Voldemort, tyttäremme entinen mies. NC ei tässä tapauksessa toimi, kun heillä on yhteiset lapset. Inhottavilta yllätyksiltä ei voi välttyä. Minusta tuon luonnevian nimittäminen narsistiseksi häiriöksi on harhaanjohtavaa, niin kuin sinäkin tekstissäsi tavallaan ihmettelet. Olisiko parempi puhua vaikkapa valtapelipsykopatiasta? Niin tai näin. Hämmästyttävän paljon tuttua tuossa sinun Voldemort-tyypissäsi tuli vastaan.

-”Harri”

Tilasin tämän e-kirjana n. vuosi sitten. Erittäin hyvin kirjoitettu. Suosittelen lämpimästi <3 Vaikka narsistin kanssa eläminen ei todellakaan naurata, jotenkin tämä on osattu kirjoittaa myös humoristisesta näkökulmasta. Olen lukenut aiheesta paljon (takana 16v. avioliitto narsistin kanssa, ero vihdoinkin viime maaliskuussa), opin silti tästä kirjasta tosi paljon ja teksti sai monet asiat loksahtamaan paikoilleen. Hyvä että tässä kyseenalaistetaan monia yleisiä käsityksiä narsisteista. Jokaisen ihmisen pitäisi lukea tämä kirja, jotta ymmärtäisi millaisia oikeat narsistit ovat. He eivät ole vain vähän ilkeitä ja hankalia. Vaikka elämä onkin nyt eron jälkeen paljon helpompaa, on silti turhauttavaa kun kukaan ei usko millainen ex-mieheni oli kotioloissa, onhan hän kodin ulkopuolella maailman hurmaavin ja sympaattisin ihminen 🙁

-Seija Alroth-Ahto

Lukijoiden palautetta Pikkurillipiiri-kirjasta:

Oikein paljon kiitoksia kirjasta. Kylläpä nostaa ihokarvat pystyyn ja samalla lähestulkoon itkettää lukea, että joku on kokenut samantasoisen narsistin hyökkäyksen. Tuo määritelmäsi narsismin asteista ohjaa kyllä exäni ehdottomasti 4/5 tason petoon. Oma tarinani on hyvin lyhykäisyydessään narsistin kostoa siitä, että en huomioi narsistiexääni millään tavalla ja olen pystynyt irtautumaan hänen kettingistä. Kosto on verinen ja varmaan vielä jatkuu, ettei se tähän jää. Mikäs sen parempi lyömäase kuin lapsi! Muulla se ei mua voi tavoittaa eikä saada kontaktia kuin lapsi. On vain järkyttävää huomata kuinka kantajana on äiti joka vaatii ja myös saa kaikki puolelleen, vaikka hänellä on hoitoonohjaukset, itsariyrityksiä, sekakäyttöä ….mutta kun on äiti! Olen lapseni hoitanut yksin myös ns. parisuhteessa, ja eron jälkeisen ajan olemme asuneet ihan kahdestaan. Silti kaikki käytettävissä olevat intressit narsisti käyttää ja hakee aina uuden väylän/ihmisen joka lähtee mukaan.

”Antti”

Mikä nautinto kirjasi olikaan, kerrankin suoraa tekstiä suorasta asiasta. Eikä hymistelyjä ja positiivisia valheita ja ympäripyöreitä muka asiatietoja. Pakomatkasi kuvaus oli kuin huumetta, jonka parissa istuin yölläkin, kun en saanut unta. Se on hyvä ja tarpeellinen kirja ja tämmöistä ei ole ennen kirjoitettu. Toivon todella, että alan ammattilaiset ja uhrit löytävät tämän. Valtteri (hyvä nimivalinta) oli ”hyvä” narsisti, sillä hän näytti walttikorttinsa nopeasti ja tehokkaasti. Onneksi.

”Nainen 61 v. ”

LUKIJOIDEN PALAUTETTA KASVUKAUSI-KIRJASTA:

Olen lukenut Kasvukautta ajanpuutteen vuoksi tipottain, muutama sivu kerrallaan. Alussa luin sitä tipottain myös sen tähden, että teksti kirpaisi. Huomasin olevani se ei-aikuiseksi kasvanut jatkuvasti kitisevä muija, joka ei osaa nauttia elämästään, ei ole osannut nauttia itse asiassa koskaan. Kipeää on siis tehnyt kirjasi lukeminen, mutta en voi kuin ihmetellä, miten hienosti ja laajasti olet aihetta käsitellyt. Asenteesi on raikas, ennakkoluuloton, rohkea ja kekseliäs. Kyllä tämä teos passaa myös elämäntaito-oppaaksi tämmöiselle kuusikymppiselle muijallekin.

Hienon kirjan olet siis kirjoittanut ja tarpeellisen. Moni moni asia on sellainen, jota käsittelet tuoreesti, kuten esim. seksuaalisuus, jonka suhteen uskallat olla realistisen tyrmäävä.

Loppua kohti kirjasi vain paranee. Lopulta luin sitä säästeliäästi, nauttien ja lähes jatkuvasti alleviivaten. En nyt jaksa yksityiskohtaisesti kirjoittaa, mistä kaikesta iloitsin, mutta hyvin paljosta kuitenkin.

”Eräs lukijanainen”
Kirjassa pohditaan eri näkökulmista tilanteita ja ajatuksia, joita nuori saattaa kohdata elämässään. Aihealue on laaja, joten ohuesta kirjasta saa hyvin asiaa mietittäväksi. Kirjailijan omia kokemuksia ja mielipiteitä on kirjassa paljon, niiden avulla oppii kyseenalaistamaan ja miettimään omia mielipiteitään asiasta. Kirjoituksiin samaistuminen on helppoa.
”Jemina, 13v.”

Alla olevassa kommenttikentässä voit esittää julkisesti sivustoon tai sen toimintaan liittyviä kysymyksiä, tai voit antaa julkista palautetta tai antaa esimerkiksi parannusehdotuksia.

15 Kommentit

  1. Kiitos juoksukengistä ja videoista. Kaikki on niin totta ja tuttua. Omat kenkäni ovat vasta ”eteisessä”, olleet siellä jo pari viimeistä vuotta 🙂 . Olen lukenut useita narsisimia käsitteleviä kirjoja/tekstejä. Juoksukengät on paras tähän asti lukemisistani.

  2. Minulla on lapsi narsistin kanssa olen nyt vasta nyt ymmärtänyt että hän on filmatinen ja hyvin manipuloiva narsisti, kun viranomaiset ovat ohjanneet ja kertoneet minulle hänen olevan narsisti, olen tajunut lähteä pois vasta 4 vuoden jälkeen tunsimme pidempää 7 vuotta hän tuli aina takaisin kysymään mitä sinulle kuuluu toivotavasti en häiritsee, aika vähän kerotaan kuinka kommunikoida narsistin kanssa johon tuntee surua hänen kohtalostaan koska tiedän hänen olevan sairas ja tiedän että lapsuus on tehnyt hänet sairaaksi, samala suren hänen kohtaloa ja samala olen varovainen ja tulen useasti lokatuksi, juuri sen ihanan ihmisen jälkeen on se joka nimitelee hetken päästä, hän koitaa myös mustaan maalata minua hulluksi viranomaisilla ja on olemukseltaan hyvin raukamainen, kohtelias, kilti, sivistynyt, ujo, sharmaaatinen meillä on yhteishuoltajuus kuinka sellaisen kanssa tulla toimeen kun sellaisesta ei pääsee mihinkään ja kukaan ei usko minua että hän manipuloi nyt on yksi viranomainen joka heräti mua myös kertomalla hänen olevan sairas mutta tuntuu että muut eivät ymmärrä kuinka sellaisen kanssa kasvataa lasta.

  3. Olen alouttanut tänään lukemaan Juoksukengät-e-kirjaa. Osan tunnistan liiankin hyvin, mutta itseäni häiritsee että 5 luokan narsisti ei käyttäisi kun henkistä väkivaltaa. Olen kokenut sen puolen kaikin mahdollisimman raadollisin tavoin, minkä seurauksena mm. käteni on vammautunut ehken pysyvästi ym ym. Todellakin kykenee raakaan väkivaltaan ja nauttii siitä. Toinen asia mitä en ehkä ole vielä lukenut; Osa on menestyjiä työelämässä ja huipua, mutta on taas niitä luusereita jotka käyttää muita hyväkseen myös taloudellisesti ja ovat pelkkiä loisia.

  4. narsistin sisarus

    6 kesäkuun, 2018 at 8:54 pm

    Moikka ja kiitos monista suorasukaisista ja henkilökohtaisista sekä hyvin narsistista käyttäytymistä ja ongelmakenttää kuvaavista videoista. Kiitän, vaikken ole sellaisen kanssa parisuhteessa, olin ehkä narsistisen tyypin kanssa aikaisemmin , mutta tunnistan näitä piirteitä erityisesti sisaruksessani. Tunnekenttä ja tunnesuhteet ovat hieman toisenlaiset kuin parisuhteessa ja näkymä hieman erilainen, mutta narsismin peruspiirteet ja käyttäytymistavat ja motiivit tunnistan kuvailustasi. Kiitos kun tulet asiassa esiin omalla kasvollasi ja omalla kokemuksellasi. Olet kyllä hienosti päässyt asiassa oman elämäsi voittajaksi. Topakkaa tekstiä tulee! Toivotan hyvää jatkoa!

  5. Juoksukengat – hyvin kirjoitettu opas.
    Kaikki narsistiin liittyvat temput ovat minullekkin tuttuja.
    Mina olen tullut kovin narsistisessa perheesta- minusta tehtiin jo lapsena se uhri.
    Tietty,jonka TERVE itsetunto oli jo pienesta pitaen revitty pois.Seurauksena oli etta minusta tuli yli kiltti yksilo.Siis oikein helppo uhri narsistille.Toisin sanoen, kun lapsesta asti olin niin revitty joka suunnalta niin minusta tuli aikuisena yksilo joka yritti miellyttaa muita- ” taydellinen uhri” narsistille puolisolle.
    Olin aviossa narsistin kanssa alle vuoden.Mies muuttui Jo haapaivana!
    Todellakin hyva kirja !
    Kirjoitin tasta aikaisemminkin mutta olisi todellakin upeaa Jos saismme katsoa narsisteista ja siihen liittyvaa parisuhdetta esim.elokuvana.
    Monet laakarit ovat hyvin tietoisia narsismista mutta se joka siihen helvettiin on paassyt Ei voi millaan konstilla tulla kuulluski laakarie kaan edessa vaan uhri se on josta se ”hullu ”tehdaan .

    • Linda olipa osuvasti kommentoitu..itselleni käynyt juuri noin ..lapsena revitty..sitten ylikiltteys josta on minua useaan otteeseen huomautettu. Tunnuin olevani oikea narsistimagneetti. Ulkopuolisista selvinnyt mutta kun samaa taloutta asuttaa tuollainen puoliso niin toipilaana olen jälleen terapeuttien avustuksella. Nyt päätös kuitenkin että asia saa luvan loppua .turhan kauanhan sitä olen kestänyt ja siitä kärsinyt 40 vuotta

  6. Tykkään tubekanavasta. Voisitteko tehdä jakson, jossa otetaan kantaa teoriaan ohut- ja paksunahkaisesta narsismista ja piilonarsismista. Erityisesti siihen ajatukseen, että narsistin kumppani voisi olla piilonarsistinen ja alistaa toista toisessa ihmissuhteessa. Minusta tämä syyllistää valtavasti jo itsesyyllistävää uhria.

  7. Todella asiat osuvat kuin omaan elämään. Katsoin myös kaikki videot. Nevanlinna kertoi esim narsistin maagisesta ajattelusta. Ei minulla ollut hajuakaan mitä se tarkoitti kunnes videosta kävi ilmi. Todella helpottavaa että sain epäilyilleni vahvistuksen siitä että minun täytyy päästä eroon narsistista.lisää näitä videoita Outilta konkreettisesti ja ymmärrettävästi kerrotaan asiasta.

  8. Tiedustelen tuosta jäsenyysmaksusta, verkkosivuilla maininta 10€kertamaksu, jäsenyydenostohetkellä hinta kuitenkin19, 90. Mikä lie nyt se oikea hinta?

  9. Kiitos! Loysin juuri eilen illalla teidan u-tube videot ihan sattumalta netista ja tuntuu, etta tasta alkaa uusi elama minulle ja nyt
    liityin teidan ’seuraanne’ .

    Ensin pitka avioliitto yhden narisistin kanssa ja aikansa odotettuani (5 vuotta!) loytyi uusi ’ihana’ suhde, ikava kylla tama toinen oli viela
    pahempi. Onneksi nain merkit ja laksin toiseen suuntaan.
    Olen toipumassa tasta kokemuksesta.

  10. Hei!

    Kiitos Outi ja Mikko paneutumisestanne narsismin syövereihin.

    Olen kuunnellut monia videoita ja nyt viimeksi kolme kertaa videon Narsistin hyökkäyksen jälkeen ja kaksi kertaa Pääntyhjennysmeditaation.

    Olen sivullisesti narsistin uhri. Uskalsin kertoa viranomaisille, että lasten äiti kurittaa lapsia ja on vienyt kolmen lapsen kaikki säästöt. Olen saanut lapsilta ja läheiseltäni tietoja koko viime vuoden. Viranomaiset tekivät niiden tietojen perusteella lastensuojeluilmoituksen ja rikosilmoituksen. Minulla on kaikki tekstiviestit ja sanomiset tallennettuna ja olen pitänyt päiväkirjaa vuoden ajan.

    Sain hirvittävän ryöpytyksen yllättäen joulun alla kotiini tulleella lasten äidiltä. Ja sen ryöpytyksen jälkeen minä olin se, joka oli lasten pahoinpitelijä. Hän sanoi, että aina kun lapset tulevat luotani niin lapset ovat kuhmuilla, mustelmilla ja verissäpäin ja hän ei anna enää lapsia! Tosin sitä hän oli jo toitottanut koko vuoden. Lapsia olen kuitenkin saanut tavata. Jopa hän on itse tuonut niitä minulle.
    Läheisenikin vihastui myös minulle tietojen antamisesta ja sanoi, että kaikki menee nyt hankalaksi, kun puutuit asiaan, mutta olemme jollain lailla pystyneet kommunikoimaan ja lapsiakin olen tavannut. Olin jo pitkin kesää sanonut, että ellet sinä tee, niin minä teen ratkaisun.

    Nyt koen hirveää syyllisyyttä ja pahaa mieltä, kun menin kertomaan. Mutta toisaalta taas olen sitä mieltä, että tilanne piti tulla julki. Läheiseni kertoi vuonna 2018 jouluaattona, että puolisonsa on narsisti ja suorastaan natsi. Nyt olen vuoden perehtynyt asiaan. Olen itse kohta 70 vuotta ja näin hankalaa ihmistä en ole tavannut. Läheiseni mies oli yli 20 vuotta aviossa ja vuoden 2018 marraskuussa hän sanoi, että ”minä en enää jaksa”. Tiesin vuosien ajan läheltä seuranneena, että kaikki ei ole kunnossa, mutta en tiennyt minkälainen ihminen on ollut puolisonsa kanssa. Mies haki avioeron ja nyt mies voi hyvin, paitsi huoli lapsista on koko ajan. Heillä on yhteishuoltajuus.

    Tähän tuskaan ja itseni syyllistämiseen olen saanut näistä videoista ja kirjastasi Juoksukengät tietoa ja apua. Pääntyhjennysmeditaatio sai omat myllerrysajatukseni taka-alalle.

    Nyt vain odotellaan minkälaiseen päätökseen viranomaiset päätyvät

    Kiitos!

  11. mietin vaan, kun omaan muutamia videoissa mainittuja narsistin ominaisuuksia, olenko narsisti.
    pitääpä ottaa huomenna puheeksi.
    kaikki tuntuu kyllä hienolta ja hyvältä, yhdessä oltu 15v asti , eli jo yli 60 vuotta, on 17 jälkeläistä ja kaikki jo aviossa ja työelämässä.
    Matkaillaan paljon, mutta kaikki minun ehdotukseta, viimeksi juuri 8 viikkoa austraaliassa, sinkaporesa ja sielläpäin, entisten naapureiden luona.

  12. I was just looking for this information for a while. After six hours of continuous Googleing, at last I got it in your website. I wonder what is the lack of Google strategy that don’t rank this type of informative websites in top of the list. Generally the top web sites are full of garbage.

Vastaa

Sähköpostia ei julkaista.