Huom!

Nevi Sales pidättää itsellään oikeuden kieltäytyä hyväksymästä jotain henkilöä jäseneksi. Esteenä jäseneksi pääsylle
voi olla vahva epäilys, että ko. henkilön tarkoituksena on päästä häiriköimään yhteisöä, vakoilemaan jota kuta jäsentä
(lähinnä omaa ex-kumppaniaan) ja ylipäänsä sabotoimaan ja tekemään kiusaa.

 

Liittyessäsi jäseneksi sitoudut noudattamaan seuraavia sääntöjä:

 

En paljasta salasanaa ulkopuolisille.

En kerro narsistikumppanilleni liittyneeni tähän yhteisöön.

En kerro kenellekään narsistiksi tietämälleni tai narsistiksi epäilemälleni  henkilölle tämän yhteisön olemassaolosta.

Keskustelupalstalla varjelen omaa ja muiden turvallisuutta ja anonymiteettiä.

Suhtaudun muihin keskustelijoihin myönteisesti, arvostavasti ja empaattisesti. Tajuan, että me kaikki  tarvitsemme tukea, hyväksyntää ja kunnioitusta –  emme moitteita ja ivaamista.

Muistan että iva, kiusanteko ja  muiden jäsenten nimittely ja haukkuminen on ehdottomasti kiellettyä.

Keskustelussa ilmaisen  vastakkaisen kantani asiallisesti ja kohteliaasti: vastustan mielipidettä, en henkilöä.
En loukkaa muita keskustelijoita kertomalla epäileväni heidän kuvaamiensa kokemusten  todenperäisyyttä, enkä vihjaa että he itse aiheuttivat ja  ”ansaitsivat” narsistikumppaniltaan  saamansa  kohtelun.

Jos havaitsen jota kuta kohdeltavan epäasiallisesti, otan välittömästi yhteyttä ylläpitoon.

Asiattomasti käyttäytyvä jäsen saa varoituksen.

Toistuvista varoituksista seuraa yhteisöstä erottaminen.Jäsenmaksua ei  tällaisessa tapauksessa palauteta.

Mikäli käytös on erityisen loukkaavaa (esim. toisen jäsenen uhkailua tai solvaamista), jäsen voidaan erottaa myös ilman varoitusta.

Jäsenillä on tekijänoikeudet omiin teksteihinsä, joten jäsenet saavat kopioida sivustolta talteen vain itse tuottamansa materiaalin.

Sivustoa ei ole tarkoitettu narsistiseen urkkimiseen eikä jonkun henkilön (kuten oman kumppanin) vakoiluun. Ylläpidolla on oikeus erottaa urkkimis- tai vakoilumielessä yhteisöön liittynyt jäsen.

Erotetun jäsenen liittymismaksua ei palauteta.